
Musiikkiesitykset yrityksille
“Duo Layan esitys oli hauska ja hyvin ammattimaisesti järjestetty. Saimme valita esityskappaleet itse juhlatiimimme toiveiden mukaan.”
Kaipaatko musiikkiesitystä virkistyspäivään, kick-offiin tai pikkujouluriehaan? Teemme keikkaa erilaisissa yritystilaisuuksissa. Timantiksi hiotulla soundillamme sekä rennolla meiningillä saamme aikaan viihtyisän ja mukaansatempaavan tunnelman.
Löydät omat ehdotuksemme esityksissämme kuulluista cover-kappaleista nettisivujemme Ohjelmisto-sivulta. Voit myös kuunnella suosittelemiamme kappaleita tältä Spotify-soittolistalta. Otamme mielellämme vastaan myös teidän kappaletoiveenne.
Esityksen sisällöstä ja hinnasta sovitaan aina yhteisesti tilaajan kanssa. Oli kyseessä toivekappale tai ohjelmistomme kappaleet, takaamme yrityksellenne mahdollisuuden vaikuttaa esityksen sisältöön. Hinnoittelemme esiintymisemme lähtökohtaisesti alan liittojen palkkiosuositusten mukaan, mutta lopulliset palkkiot neuvotellaan keikkakohtaisesti tilaajan kanssa. Mahdolliset äänentoiston roudauskulut sekä matkakulut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle lisätään erikseen palkkioon.
Akustinen duomme liikkuu kätevästi paikasta toiseen, ja esiintyy tarvittaessa myös äänentoistolla. Jos haluatte kuulla meitä isommalla kokoonpanolla, myös trioksi tai kvartetiksi laajentuminen onnistuu. Voit kysyä lisää myös etänä toteutettavista keikoista!
Kerro lisää toiveistasi ja pyydä rohkeasti tarjous sivun alareunasta löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Löydät meidät myös Instagramista ja Facebookista! Kuuntele musiikkiamme Youtubesta.

Ota yhteyttä!
duolayamusic@gmail.com
Muistathan mainita viestissäsi seuraavat asiat:
esityksen paikka, päivämäärä ja ajankohta,
tilaisuuden luonne ja esityksen toivottu pituus
Näillä tiedoilla pystymme lähettämään esiintymisestä tarjouksen.